Naistenpäivään kuuluu joka vuosi toivotusten lisäksi pohdintaa: mikä on tasa-arvon tilanne, tarvitaanko erillisiä nais- ja miesverkostoja tai -kiintiöitä, miten naisten ja miesten johtamistavat eroavat toisistaan, millaisia ovat nais- tai miesvaltaiset työyhteisöt.
Kun taannoin olivat herraklubien säännöt ja naisten pääsyn salliminen klubeihin tapetilla, muistan ajatelleeni, että sääntöjä pitäisi ilman muuta muuttaa. Päivitin kuitenkin pian näkemystäni, kun suuresti arvostamani nuori nainen totesi luottavansa maailman muuttumiseen enemmänkin luovan tuhon kautta: sulkeutuneet verkostot näivettyvät ajan mittaan, kun sekä naiset että miehet hakeutuvat muualle.
Kuulemme nimitysuutisia, joissa kerrotaan nimitetyn olevan ensimmäinen nainen kyseisessä tehtävässä. Tuntuu hienolta, että lasikatot rysähtelevät. Vielä hienompaa on sitten, kun yhä useammalla alalla on arkipäivää olla johtaja, edustipa mitä sukupuolta hyvänsä.
Havainnoimme ympäristöä valtaosin tiedostamattamme. Puhe jonkin aiheen ympärillä voi tuntua kuuluvan enemmän miehen tai naisen suuhun ehkä vain siksi, että kuulemme ja näemme asiasta pääosin vain toisen sukupuolen edustajien ajatuksia.
Erilaiset stereotypiat vellovat kielessämme. Moni meistä arvelee tasan tarkkaan tietävänsä, miten nais- tai miesvaltainen työyhteisö eroavat toisistaan. Juoruillaanko, onko ronskia huumoria, puhutaanko selän takana, pysytäänkö asiassa, näytetäänkö tunteita… Yhtä paljon on luutuneita käsityksiä siitä, millainen on tyypillinen nais- tai miesjohtaja.
Vielä on paljon tekemistä. Siksi arvostankin erilaisia keinoja luoda työpaikkoja, joissa arvostetaan erilaisuutta ja joihin on luontevaa hakeutua erilaisin taustoin ja osaamisin.
Hyvää naistenpäivää ihan jokaiselle!
