”Älä tee muille niin kuin toivoisit heidän tekevän sinulle. Heillä ei ehkä ole sama maku.” Näin mainiosti on tokaissut näytelmäkirjailija-nobelisti Georg Bernard Shaw.
Kuinka helposti ajatus meneekään siihen, että olettaa muiden haluavan samaa kuin itse. Suuria vapausasteita työssään arvostavalle ei ehkä tule mieleen, että toinen voi mennä aivan lukkoon, jos saa vapaat kädet suunnitella tekemisensä oman mielen mukaan. Tarkat toimintaohjeet puolestaan saattavat ahdista sitä, joka motivoituu laajoista vastuista ja isosta liikkumavarasta.
Yksi kaipaa usein palautetta tai tunnustusta muilta. Toinen arvelee itse tietävänsä parhaiten, miten jokin tehtävä onnistui – ja kiusaantuu perin juurin, jos vaikka ihan kiittelemään ruvetaan. Joku keskittyy työpaikan vaihtamista pohtiessaan siihen, mikä uudessa työssä on houkuttelevaa ja paremmin; toista ohjaavat vaihtamiseen vanhan työpaikan epämieluisat asiat, joista haluaa eroon.
Yhdelle on luontaista idealismi, laaja pohdiskelu ja pyrkimys hyvän tekemiseen joka päivä. Vieruskaveri puolestaan voi olla jalat tiukasti maassa, käytännöllinen realisti, joka pitää ylenpalttisia pohdintoja ajan hukkana ja tyhjänpäiväisenä haihatteluna. Joka työyhteisössä mahtaa olla myös esteetikko, joka sisustaa mielellään omaa ja vähän muidenkin ympäristöä ja nauttii siitä, että ympärillä on kauneutta ja harmoniaa. Naapurijakkaralla taas voi istua joku, jota ei voisi vähempää kiinnostaa värien sopusointu. Käytännöllistä ja toimivaa sen olla pitää.
Jokaisella ripeästi toimeen tarttuvalla on kokemuksia siitä, että työkaveri ei millään pääse asiaan kun pitää vielä harkita ja varmistella. Laajoja kokonaisuuksia hahmottava ja tärkeänä pitävä puolestaan ehtii jo unohtaa, mistä oli kyse, kun työtoveri tai puoliso tuntuu uppoutuneen nippeleihin ja lillukanvarsiin.
Kokeilemaan ja treenaamaan
Erottelu-, työ- tai vuorovaikutustyyli, motivaatiorakenne, tiimirooli… Monenlaisia jaotteluja tavoillemme toimia ja suodattaa tietoa on riittämiin, samoin erilaisia testeiksikin joskus tituleerattuja keinoja tarkastella omaa toimintaa. Eikä tietty tapa toimia ole meissä joko päällä tai poissa. Jotain toimintatyyliä voi olla hyppysellinen, toista kourakaupalla. Tilannekin vaikuttaa – kotona voivat korostua eri piirteet kuin työpaikalla. Paineen alla voi toimia toisin kuin kaikessa rauhassa takkatulen ääressä.
Makoisaa tässä on se, ettei tarvitse tyytyä olemaan sellainen kuin on. Vuorovaikuttamisen tapoja kun voi kehittää. Tutkiskelemalla omaa toimintaa ja kuuntelemalla palautetta oppii tunnistamaan omat suosikkinsa.
Ja haasteeksi voi koska vaan ottaa jonkin vähän vieraammalta tuntuvan toimintatavan opiskelun. Annos harkintaa silloin tällöin? Vai uskallusta hypätä mukaan, vaikkei kaikkea olekaan ehtinyt varmistella? Oman virtaviivaisen kertomuksen höystäminen muutamalla yksityiskohdalla? Vähän tarkemmat ohjeet ystävälle, joka pyysi ruokareseptiä? Vai vähän tiivistystä peliin, kun ystävä pyytää kertomaan talvilomamatkasta?
Kauan eläköön ihana erilaisuus! Omien toimintatapojen ymmärtäminen avaa kuitenkin uusia ovia: mahdollisuuden ymmärtää paremmin toisen tapaa toimia, mahdollisuutta luoda parempi yhteys toiseen.
