Joko sinulla on kokemusta coachingista?
Coaching on tehokas keino saavuttaa henkilökohtaisia ja ammatillisia tavoitteita sekä vahvistaa itsetuntemusta. Menetelmän ytimessä on coachin tarjoama tuki, joka edistää valmennettavan kehittymistä ja etenemistä kohti asetettuja päämääriä.
Coachingin tarve voi viritä esim. tehtävän vaihtuessa, haastavassa työ- tai johtamistilanteessa tai erilaisissa urakäänteissä. Myös yrittäjänä saatat kaivata kanssakulkijaa.
Luottamuksellista ajattelukumppanuutta
Coaching on kumppanuutta, joka perustuu luottamukseen, kunnioitukseen ja vuorovaikutukseen. Coachattavana saat kannustusta itsellesi parhaiten sopivien ratkaisujen ja toimintatapojen löytymiseen syvällisten, vahvojen kysymysten kautta.
Valmennusprosessi auttaa sinua määrittelemään selkeitä tavoitteita, tunnistamaan omia vahvuuksiasi ja löytämään keinoja erilaisten haasteiden voittamiseen. Tulevaisuuteen ja omiin vahvuuksiin keskittyvä lähestymistapa perustuu oivallukseen, että jokainen meistä kantaa sisällään tarvittavat vastaukset ja ratkaisut kysymyksiinsä ja haasteisiinsa. Niitä vain kaivellaan yhdessä esille.
Coachingilla on tutkitusti monia myönteisiä vaikutuksia, toki sen mukaan, millaisia tavoitteita coaching-prosessille kulloinkin asetetaan. Coaching auttaa esim.
- asettamaan tavoitteita ja ryhtymään niiden saavuttamiseksi
- kasvattamaan itsetuntemusta
- osallistumaan tehokkaammin työyhteisön toimintaan
- sitoutumaan voimakkaammin työtehtäviin ja ottamaan entistä vahvemmin vastuuta
- työskentelemään sujuvammin ja tuottavammin yhteistyössä muiden kanssa
Mihin sinä kaipaisit tukea? Juteltaisiinko lisää?
Lisätietoja: 046 850 1800, paula.jaakkola@florecon.fi