Valoa kohti

Viime viikkoina moni tuntuu miettineen samaa kuin minäkin: onko oikein iloita tai tehdä jotain mukavaa, kun uutisvirta täyttyy yhä surullisemmasta ja pelottavammasta sisällöstä. Onko oikein juhlia tai nauttia hyvästä ruuasta? Onko oikea aika pohtia omaa uraa tai suunnitella kehittämishankkeita? Onko mieltä istuttaa kevätkukkia vai pitäisikö kukkarahatkin lähettää Ukrainaan?

Kyynelet ovat kovin herkässä uutisvirtaa seuratessa, ainakin minulla. Jälleen kerran olen kuitenkin huomannut, että toiminta auttaa, kun vaan löytää itselle sopivia keinoja. Vanha kunnon ajatus vaikuttamisen kehistä auttaa sekin: keskityn siihen, mihin voin itse vaikuttaa.

Muutamaan keinoon olen jo tarttunut. Olen availlut kukkaroni nyörejä tiuhaan – ja onneksi raha taitaakin olla se tehokkain keino lähettää apua sodan kärsimyksiin. Aktivoiduin ensimmäistä kertaa elämässäni mielenosoitukseen, kun osallistuin äskettäin Mothers for Peace -rauhankulkueeseen. Tuntui hyvältä vaatia monen tuhannen kanssakulkijan kanssa rytmikkäästi rauhaa Ukrainaan. Somessakin olen tavallista aktiivisempi, peukuttamalla rauhan puolesta, sotaa vastaan.

Huomaan ammentavani voimia nyt myös päivien pitenemisestä ja normaaleista kevättoimistani. Olen laittanut multaan tomaatinsiemeniä seitsemää eri lajia, ja parvekelaatikkoni ovat täyttyneet narsisseista.

Voiman lähde vertaansa vailla ovat myös ne monet kohtaamiset työpäiväni aikana, joissa suuntaamme yhteisvoimin energiaamme kehittymiseen ja kehittämiseen.

Omaan vointiin, jaksamiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun voi ja pitääkin satsata myös nyt. On ehkä jopa erityisen tärkeää juuri nyt katsoa pitemmälle, lujittaa uskoa siihen, että valo lisääntyy ja lopulta voittaa.

Jätä kommentti